lauantai 29. kesäkuuta 2013

Huolet pois

Lastaa huolet ja murheet kaarnalaivaan
siitä vois olla apua mielen vaivaan

Lastaa laiva huolella
pienenee murheet ainakin puolella

Katsele kun laiva lasteineen lipuu kauemmaksi ja pois
murheet jää taaemmas ja olo helpompi olla vois

Se vois tehdä itsetunnolle hyvää
kun tuntis mielenrauhaa syvää

Kun antaa itselle luvan tuntea ja surra,
hei huomaatkin olen vahvempi ja ei tämä minua murra.

Poikaselle, sweet sixteen

Nyt tuli poikaselle täyteen 16 ja vee
varmasti olo iloinen ja x dee

Olet jo iso poika melkein mies,
kertyykö lisää pituutta kenties

Jalatkin on kasvaneet maan myötä,
kenkien etsiminen on ollut täyttä työtä

Onnea Onnea, Nyt Juhlitaan Samia
ennen riitti lahjaksi akkari ja pussillinen namia

Nyt taitaa olla toiveena ropo tai kaks
sais kuntoon mopon ja pääsis kauemmaks

Onneksi olet ollut poika sellaista sorttia
ettei ole ollut huulten välissä norttia

Etkä ole aiheuttanut sellaista piinaa,
että olisit juonut viinaa

Voi miten onnellinen olen minä,
kun on minulla tuollainen poika kuin sinä

tiistai 25. kesäkuuta 2013

...

Tänne toivoisin aikuisten oikeesti kaikenlaista palautetta runoista.
Kai sekin tietty jonkinlaista palautetta on kun ei ole mitään...

Normaalia riimittelyähän nämä on ja osa valtavan henk.kohtaisia. Aiheeltaan moneen kertaan kirjoitettuja ja kerrottuja. Mutta siltikin ottaisin erittäin mielelläni palautetta vastaan. Kiitos

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Siskolleni

Kuuleppa sisko rakas juttu tää,
olen kiitollinen että kuulut mun elämään

Olet kuunnellut mun juttuja muutaman kerran,
aina löytyy aikaa sen verran

Vaikka ollaan joskus asioista eri mieltä,
ja joskus tekis mieli näyttää kieltä

Oot mulle kuitenkin rakas sisko kulta
onneks kukaan ei voi viedä sua multa

Tässä sisko rakas oli juttu tää
ihanaa kun kuulut mun elämään

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Essille

Tänään Essin kutreja koristaa lakki,
juhlissa tarjolla muuta kuin nakki.

Voi tuota ihanaa lyyliä,
kyllä on naisessa tyyliä.

Kasvot kauniit ja pää täynnä älyä,
voin olla varma hän aiheuttaa hälyä.

Kyllä saat tyttö olla itsestäsi ylpeä,
on sinun vuoro tänään kehuissa kylpeä.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Elämä

Jokainen uusi päivä on:

maalaamaton taulu
kirjoittamaton laulu

veistämätön puu
puhumaan opetteleva suu

sisustamaton talo
sytyttämätön valo

nupullaan oleva kukka
juuri kutomaan aloitettu sukka

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus:

Elää, älä pelkää
oppia uutta, vaikka kieltä kuutta

nojailla oven pieliin, vaikuttaa ihmiismieliin
rakastaa, nauraa, iloita, surra
anna mennä täysillä, mikään ei ole turhaa

Ripaus kaikkea vähän
kuuluu elämään tähän <3

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Laralle

Lara urhea pieni tyttö on
toivottavasti pian myös vallaton.

Vielä sinä jaksat paljon hymyillä,
mennä vaikka sohvan taakse piiloon ja siellä hymyillä.

Vielä sinä teet hiekkakakun,
mutustelet samalla makoisan lakun.

Vietät varmasti paljon onnenhetkiä,
teet perheen kanssa hauskoja retkiä.

Toivon sinulle enkeleitä ja voimia pitkin matkaa,
perheen tuella sinun on hyvä eteenpäin jatkaa.

Toivon sinulle paljon päiviä hyviä,
Löytyköön joka päivä onnen kultajyviä.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Mahtava opettaja

Kiitos kun pidit huolta nuorista näistä
vaikka aina ei varmasti tehnyt mieli silitellä päitä.

Kiitos kun uskoit meidän nuoria,
tuellasi voisi siirtää vaikka vuoria.

Veit nuoret matkalle Euroopan tuolle puolen,
onnistuit häivyttämään meidän huolen.

Aina upeana hame päällä,
melkein varmasti säällä kuin säällä.

Tavoitettavissa lupasit olla aina,
ikävä tulee sinua, olit vain laina.

Voi kun olisi enemmän kaltaisiasi opettajia,
uskon että olisi vähemmän koulunsa lopettavia.

Innokkuudellasi voisi kurkottaa vaikka kuuhun,
jäisi houkutukset keskittyä muuhun.

Tällä tarkoitan sitä, että kaikista
voi tulla vaikka mitä.

Kiitämme ja kumarramme syvään
Toivomme sulle kaikkea hyvää!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

kiva päivä

Ihana herätä töihinkutsuun....emäntä soitti ja työvuoro minulle koitti
                                           tulisitko tiskit laittamaan, voi vakkarit keskittyä
                                           ateriat valmistamaan maittavat....pläääh..ei nyt kulje.

muutaman tunnin tarkalleen ottaen 3 h 40 min taisin töitä tehdä ja liukenin paikalta.
tää on niin tätä kun on suostunut pätkiä tekemään. ei paljoo rahallisesti kannata, enkä kyllä tiedä tunteeko sitä nyt itseään tarpeelliseksikaan. hyviä viikonloppuja kaikille ja minä jään odottelemaan runoinspiraatiota :)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Tärkeää

Nyt istun ja tuumin tässä
mikä on tärkeintä elämässä.

Minulle rakkain on oma perhe,
heidän loukkaaminen ois paha erhe.

Jos ois tilillä rahaa,
ei se varmastikaan tekisi pahaa.

Vaan lopulta täältä ei saa mitään mukaan,
en minä, et sinä ei siis kukaan.

On niin haihtuvia päivät nämä,
sen kun tajuis että on vain yksi elämä ja se on tämä.

On tämä maailma siitä kummallinen paikka,
että kukaan ei tiedä koska on kenenkin aika.

Koskaan ei tiedä aikaansa lähteä,
se on Jumalan kädessä milloin seurataan kirkkainta tähteä.

Kun siis parhaasi elämässä koitat,
varmasti sillä eniten voitat.

säärikarvat

Minun sääreni näkevät vain valitut ja harvat,
ennenkuin olen ajellut säärikarvat.

Joutaa jo pois moinen talviturkki,
karvojen paikka ei ole lasipurkki.

Kun jalat hyvin sheivaa,
kauniisti ne sitten musan tahdissa veivaa.

Kun on jalat ilman villaa,
voi vaikka mennä rannalle chillaa.

Mikä lie syynä riimien näiden,
pannaanko syyksi kauniiden säiden?

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Toveri

Ulla sinusta tulee mieleen ensin pulla,
se vain johtuu nimestä tuosta eihän tarvii karkuun juosta.

Vain sinulla voi käydä sellainen tuuri,
että kukasta näkyy vain juuri.

Ja suklaata saat paljon suuhusi laittaa,
ei se sinun ulkonäköä haittaa.

Onneksi sinulla on ystävänä Bella,
saat turvallisesti aamuisin ulkona vaellella.

Äiti

Hänellä on tyyni ja rauhallinen olemus
Hymy lämmin kuin kesätuulen puhallus.

Sylistä voi lapsi hakea suojapaikkaa,
ah tuota äitiyden taikaa.

Ei ole olemassa sellaista asiaa,
jota äiti ei tallettaisi muistojen rasiaan.

Koskaan ei lopu huoli ja vastuu,
joskus nenäliinakin kastuu.

Äitiys elämänmittainen matka on,
usko ja rakkaus lapseen loppumaton.

Minä lupaan että mitä ikinä elämä eteesi tuokaan,
olen tukena, kuuntelen ja kenties huokaan.
Ja rakas aivan varmasti otan sylini suojaan.

Rakkauteni ei sinuun koskaan lopu,
ainoa toive että välillämme säilyy sopu.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Heipsansaa!

Sain vihdoinkin tehtyä tämän blogin. Todella virkistäviä ideoita siitä mitä tänne kirjoittelen tulee nuilta nuorilta poikasilta tuossa vieressä. Ehkäpä en toteuta heidän ideoitaan...
Tarkoitus on laitella tänne omia runoja, ja otan mielelläni palautetta vastaan. koska perheeni on kyllästynyt minun runoihin ja kaverit tottakai kehuvat minun runoja.